lauantai, 1. joulukuu 2012

Toinen tuleminen (tai kolmas-nn:s)

Taas alotellaan. Tässä parin vuoden aikana ei ole kauheasti tullut bloggailtua, syynä laiskuus, saamattomuus ja masennus. Nyt tuntuu, että virtaa voisi riittää tähänkin. Hain kesällä kelan Aslak-kuntoutukseen, ja ajattelin blogiin kirjoitella, miten kuntoutus etenee ja pääsenkö omiin tavoitteisiini. Lisäilen myöhemmin mietteitä kuntoutusviikolta, onneksi tuli siellä pidettyä päiväkirjaa ihan  paperilla.

sunnuntai, 27. kesäkuu 2010

Hyvää kesää laiskurilta

On taas jäänyt tämä bloggaaminen... Pihahommia puskin urakalla juhannuksen aikaan. Etupihan seinänvieruspenkistä olis tarkoitus hävittää kaikki kastelua kaipaavat kukkaset ja laittaa tilalle kivikkokasveja ja kiviä. Kannat taitaa olla maassa nyt viimeistä kesää, niitten esikasvatus on niin työlästä puuhaa, että tilalle tekisi mieli laittaa jotain monivuotista ja vähempään hoivaan tyytvää kasvia. Ostin Terrasta pari matalaa isoa ruukkua, laitoin niihin kivikkokasveja ja rantakiviä koristeeksi. Vielä puuttuu kivet ruukkujen juurelta. Köynnösruusu saanee uuden kodin kesän aikana. Uusi hankinta on etupihalle istutettu hakuropaju, jonka talvenkestävyyttä kyllä hieman epäilen.

 

Bloggaamisen lisäksi on jäänyt vähemmälle myös valokuvaus, muutaman sorsaräpsyn sentään napsin uimareissulla. Tänään vasta tuli talviturkki kastettua, ja oli muuten kylmää vettä!

 

tiistai, 9. maaliskuu 2010

Hyvää päivää kirvesvartta

Himppasen verran aikaa kulunut edellisestä kirjoituksesta. Edelleen samassa työpaikassa kuin viimeksikin, saman eläinlauman kanssa asustelen. Oon nauttinut täysin rinnoin tästä talvesta, viimeinkin kunnollapakkasia ja kunnolla lunta. Yhtään ei oo ikävä tammikuista vesisadetta.

Viime sunnuntaina kävin ensimmäistä kertaa jääraveissa, Sarkolassa. Muutama (300) kuvaa tuli räpsittyä sieltä uudella putkella. Ja pääsinpä sitten kotiin palattuani kokeilemaan, kuinka onnistuu kuvien palauttaminen alustetule muistikortille :P Hyvin onnistui ja kaikki otokset sain koneelle talteen.

keskiviikko, 29. lokakuu 2008

Talvi tulla saa

Pieni piha on siirtynyt talviaikaan. Nyt on kesäkukat viety kompostoitumaan ja perennat leikattu alas. Kesäsypressit ehtivät metrisiksi sateisen kesän aikan. Riippapelargonia roikkuu vielä amppelissaan katoksen alla ja kukkii edelleen hyvin. Sen ja muratit pelastan talveksi sisätiloihin, katsotaan kuinka ne keväällä jakselee. Alkuviikosta kaivoin etupihan istutusten reunakivet ylös ja suoristin ne. vielä pitää kesäkukkien ruukut pestä ja sitten voikin laittaa kesätavarat lopullisesti varastoon kevättä odottamaan. 

keskiviikko, 16. heinäkuu 2008

Hiljaiseloa

Pienessä pihassa on vietetty hiljaiseloa. Lannoitettu, kasteltu, leikattu kukkineita kukkia pois, kitketty hja nypitty kesäkukkia. Niin, ja syöty monta mansikkaa amppelimansikasta :) Etupihan sora-alueetkin on putsattu rikkaruohoista ja lisäksi myrkytetty muurahaisia. Niitähän täällä riittää, kun talo on rakennettu soraharjulle. Voiskohan muurahaiset olla yksi syy siihen, että kärhöt ja kannat näyttää kituliailta tänä vuonna. Kaikki etupihan kärhöt on muutaman verson ruippanoita, kukkia ei näytä olevan edes tulossa. Myrkkyä on kyllä kylvetty seinänvierustoille ja joka paikkaan missä niitä näkyy vilistävän.